*

Julkisen sanan neuvosto (JSN) toimii Mitä Julkisen sanan neuvosto tekee? Liian paljon on pysynyt pimennossa yleisöltä.

15. Helsingin Sanomat ei ansaitse erityismainintaa

Runsas viikko Julkisen sanan neuvoston kyseenalaisen hihamerkkiuutisointipäätöksen jälkeen Helsingin Sanomat katsoi viisaaksi tuottaa uuden propaganda-annoksen neuvoston mainetta uusintamaan. Tähän tarjoutui tilaisuus peräti pääkirjoituksessa Britannian tuoreen mediavalvontauutisoinnin pohjalta.

 

Pääkirjoitukseen ”Brittimedian moraalikato voi johtaa virhepäätelmiin” (1.12.2012) sisältyy kaksi asemointia: toisaalta huolestuneisuus Britannian tilanteesta, toisaalta kotimaan mediakentän ylistys. Lopuksi pääkirjoitus suosittaa brittejä ottamaan mallia suomalaisjärjestelmästä, jossa JSN toimii sanotusti ”median eettisenä neuvostona”.

          Pääkirjoitusta leimaa kautta linjan juhlapuhemainen meikäläisen järjestelmän toimivuuden hehkutus. Savuverhoon kuuluvat ylistyspuheenparret ovat kuin suoraan JSN:n pajasta tulleita. Pääkirjoitus korostaa ”alan itse itselleen määrittelemien eettisten sääntöjen” ehdotonta ja hyvin tarkkaan seurattua velvoittavuutta, mutta ei mainitse puolellakaan sanalla sitä, miten velvoittavuudesta käytännössä laistetaan.(*

          Se, että Journalistin ohjeet ovat ”lakia tiukempia”, on vanha hokema. Toisaalta eihän niillä olisi mitään virkaa, jolleivät ne vaatisi lakia enempää! Sitä paitsi hokema ei pidä aina edes paikkaansa: joissain tapauksissa JSN on antanut vapauttavan päätöksen median edustajalle, mutta myöhemmässä oikeuskäsittelyssä samassa asiassa on kuitenkin langetettu tuomio. Esimerkit löytyvät tekstisarjani luvusta ”Matkalle savuverhon taakse”. Oma lukunsa on tämänvuotinen tapaus, jossa neuvosto sormeili Putte Wilhelmssonin mukaan hänen kanteluaan vapauttaakseen median edustajan rikostutkinnan uhalta (”Asiaton ja hämmentävä JSN”, 2.10.2012).(**

 

Painettu lehti nostaa jopa korostetusti esiin pääkirjoituksen korulauseen ”itsesäätely on Suomessa toiminut hyvin”. Median itsensä kannalta asia varmasti on noin, mutta muutoin nosto on silkkaa propagandaa. Samanlainen puolitotuus on toteamus itsesääntelyjärjestelmän kehittämisestä mm. täsmentämällä Journalistin ohjeita. Nimittäin kun vertaa vuoden 2004 loppuun asti voimassa olleita ohjeita niiden nykyiseen versioon, huomaa esimerkiksi vaatimuksen väärin mediassa kohdellun omasta kannanotosta käyneen medialle entistä kevyemmäksi ja väärin kohdellulle raskaammaksi (vuoden 1992 ohje: kohta 19 / vuoden 2011 ohje: kohta 22).

 

Lopetusjakson kaksi ensimmäistä kappaletta ansaitsevat erityiskäsittelyn (lihavoinnit minun):

 

Avoimen yhteiskunnan keskeisiä periaatteita on, että valta ei keskity yksiin käsiin. Vahvalla etiikalla toimivat tiedotusvälineet valvovat toiminnallaan silloin myös toisiaan ja itseään.

 

Valtiovallan puuttuminen median sisältöön on raja, jota ei pidä ylittää. Se, että Britanniassa ylipäätään ehdotetaan tällaista, kertoo hyvin vakavasta moraalikadosta osassa sikäläistä lehdistöä.

 

Ensinnä kysyn, onko meidän syytä lähteä siitä, että medialla on Suomessa ”vahva etiikka”. Kuka siis valvoo ”toisiaan ja itseään” mediamaailmassa? Avoimessa demokratiassa valta ei sanotusti keskity yksiin käsiin. Jos media ”neljäntenä valtiomahtina” ei valvo riittävän tarkasti valtiovaltaa, syntyy demokratiavaje, kun kansalaiset eivät saa asianmukaista tietoa politiikasta. Yhtä lailla ongelmaksi muodostuu, jos mediaa ei valvota. Kirjoitin perjantaina siitä, mitä on mediakratia.

          Demokratia ja sananvapaus liittyvät kiinteästi toisiinsa: demokratia ei voi toteutua täydessä mitassaan ilman riittävää sananvapautta. Ongelma on se, että lainsäädäntötyötä valmisteltaessa mediat ovat onnistuneet pluffissaan, että sananvapaus tarkoittaa nimenomaan ja yksinomaan medioiden vapautta. Median ulkopuolisten kansalaisten sananvapaus kärsii tästä. Bluffin ansiosta nyky-Suomessa mediat ovat onnistuneet rajoittamaan kansalaisten sananvapautta omaksi hyväkseen, mikä on ilmeinen askel kohti syvenevää mediakratiaa.

          Pääkirjoitus toteaa, että Britanniassa ehdotetaan valtiovallan puuttumista median sisältöön. Jälleen absurdi ja täysin katteeton bluffi. Mikä tuomari Levesonin raportissa muka viittaa siihen, että valtiovallalle pitäisi antaa valtaa mediasisältöihin? Kuten luvussa 12 totesin, Suomessakin esillä ollut ajatus media-asiamiehestä on aivan jotain muuta kuin esimerkiksi Unkarin viime aikojen pyrkimykset valtion kontrolliin mediassa. Media-asiamies tai vastaava median ulkopuolinen elin valvoo juuri sitä, mitä JSN ja media itsesääntelyn kautta eivät ole kyenneet valvomaan, vaikka muuta väittävät.

          Siellä missä alan toimijoiden moraali ei enää riitä, tarvitaan lainsäädäntöä. Tämä lienee tilanne Britanniassa viimeistään nyt. Britannia on perinteisesti mielletty ja juhlapuheissa mainittu median sananvapauden mallimaaksi, mutta eikö juuri tämä ole perustava syy raakalaismaisen roskalehdistön kukoistukselle Britanniassa? Ja kun tarkkailee suomalaisen itsesuojeluelimen JSN:n toimintaa, eikö meilläkin tarvita vastaava askel lainsäädännöllisesti määritettyyn sääntelyyn?

 

Tiedustelin tiistaina HS:n vastaavalta päätoimittajalta Mikael Pentikäiseltä lehden tarkempaa kantaa JSN:oon ja sen hihamerkkiuutisointipäätökseen, kyseessä kun on suomalaisdemokratian kannalta hyvin tärkeä asia (ks. Journalistin ohjeiden kohta 1). Siksi kuvittelisin suhteellisen laajalevikkisen päivälehden haluavan asian piilottelemisen sijaan valottaa tapahtunutta yleisölleen.

          Paalutin lyhyessä tiedustelussani tämän ja eilisen tekstini puitteet, joten Pentikäisen pitäisi suurin piirtein tietää, mitä nyt viikonloppuna kirjoittaisin. Hänen vastauksensa tuli 56 minuuttia tiedustelun lähettämisen jälkeen ja on vain kaksi sanaa pitkä, jos lyhyet alku- ja loppusanat jätetään huomiotta.

          Pääkirjoitussivulla ja luultavasti muuallakaan HS ei ole ottanut tiedusteluni jälkeen tarkentavaa kantaa asiaan. Jos lehti hyväksyy hihamerkkipäätöksen argumentoinnin, sen olisi tärkeää kertoa lukijoilleen perusteistaan hyväksynnälle, varsinkin kun se ainakin väittää sananvapauden olevan sille tärkeä(***. Lehden tie näyttää olevan yleisöltä pimittämisen tie. Siis millä tavalla HS ja Pentikäinen ovat tilanteen tasalla asiassa?

 

Eilen lauantaina HS:n kolmesta pääkirjoituksesta tärkein, ”Kansanedustajien käytös on kuin peruskoululaisilla”, lähtee liikkeelle muualla samassa lehdessä laajasti uutisoidusta ministerien suosiomittauksesta ja päättyy kansanedustajien käytöskulttuurin ruotimiseen. Pääkirjoituksessa esiin nostetut asiat sopisivat mielestäni paremmin oheiskommentiksi laajaan arvosanauutiskokonaisuuteen kuin valitulle paikalle lehden linjaa valottavaan pääkirjoitusosioon. Eikö tuon paikan olisi luontevammin ja kiireellisemmin täyttänyt esimerkiksi lehden kannanotto JSN:n päätöslinjaan?

          Irrallisessa lopetuskappaleessaan pääkirjoitus murjaisee:

 

Kansanedustajat palaavat joululomalta helmikuun alkupäivinä. Heidän lomansa on siis kuukauden pidempi kuin koululaisten.

 

Voiko mainintaa pitää enempänä kuin halpahintaisena populistisena heittona? Pääkirjoituksen kirjoittaja, kuka onkin, näyttää luulevan, että kansaedustajan työ tapahtuu kaikkineen eduskuntatalon istuntosalissa. Jos näin olisi, työn nimeksi sopisi toki paremmin istuntosalinedustaja. Mutta täytyyhän kansanedustajan tehdä paljon muutakin, mm. tavata sitä kansaa, jota hän edustaa.

          Pääkirjoituksen asenne on selvästi poliitikko-, nimenomaan kansanedustajavastainen. HS vaikuttaa ottaneen roolinsa ”vallan vahtikoirana” kansanedustajien alhaisen populistisena vahtaajana(****, ikään kuin poliitikkojen arvostus ei jo valmiiksi olisi alamaissa. Voisi kysyä, mitä tarkoitusperiä lehti tällaisella politiikan mollaamisella ajaa, ellei vastaus sitten ole jo ilmeinen.

 

Tekstisarja jatkuu viimeistään tammikuun puolella. Hyvää joulua.

______________________

*) Pääkirjoitusta analysoidessani tarkastin muutaman erityisen kohdan Laista sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä, ja näyttää siltä, että P:n Lehti rikkoi ainakin tuota nimenomaista lakia vastaan mielipidekirjoitukseni käsittelyprosessissa vuonna 2010. Vai riittääkö automaattisen lukukuittauksen lähettäminen ilmoitukseksi vastine- tai oikaisuvaatimuksen hylkäämisestä ja sen perusteista (3. luku, 11 §, 2 mom)? Seitsemän päivän määräaika ainakin on jo ehtinyt kulua umpeen.

          Kansalaiset eivät tunne riittävästi lakia, mikä heille tappioksi luettakoon. Mahdollisesti palaan sananvapauslain ja siihen liittyvien liitelakien soveltamiseen tulevan vuoden puolella.

**) Ensimmäisessä alaviitteessä mainitsen Lain sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä, jonka eräisiin kohtiin tutustuin tarkemmin vasta eilen ja huomasin, että P:n Lehti ei nähdäkseni hoitanut lakisääteisiä velvollisuuksiaan tapauksessani vuonna 2010, mutta silti JSN:kaan ei nähnyt asiassa mitään huomautettavaa P:n Lehdelle. Eivät kyllä Journalistin ohjeetkaan aseta kyseisen lain tasoista vaatimusta medialle.

          Jokainen voi itse vertailla Lakia sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä itsesääntelyasiakirjaan Journalistin ohjeet ja pohtia, kumpi velvoittaa tiukemmin.

***) Esimerkiksi Pentikäinen kirjoittaa kolumnissa ”Totuus, nöyryys ja rohkeus” vain kolme päivää ennen hihamerkkiuutisointipäätöstä näin: ”Jour­na­lis­mi kas­vaa il­mai­sun- ja sa­nan­va­pau­des­ta. Hy­vää jour­na­lis­mia ei ole il­man sa­no­mi­sen ja ajat­te­le­mi­sen va­paut­ta. Sik­si jour­na­lis­teil­le on tär­keää vaa­lia sa­nan­va­paut­ta ja kamp­pail­la sen puo­les­ta eri puo­lil­la maail­maa.”

****) Kolmesta pääkirjoituksesta myös ”Edustaja, muista tehdä kotiläksyt” liikkuu osin samoissa sameissa vesissä.

< Tekstisarjan edelliseen tekstiin                                 Tekstisarjan seuraavaan tekstiin >

<< Tekstisarjan johdantoon ja sisällysluetteloon 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Susanna Kinnunen

"Kurista ja järjestyksestä ei piitata alkuunkaan. Jopa suoranaista kaverien kiusaamista esiintyy, kuten viime viikolla, kun perussuomalaiset pitivät hallituspuolueiden edustajat varuillaan myöhään iltaan mahdollisten äänestysten varalta."

Tämän kirjoittaja on pääkirjoitustoimittaja.

Pääkirjoittaja puhuu äänestämisestä eduskunnassa kiusaamisena. Uskomatonta. Onhan se "ihan väärin" edellyttää, että edustajat ovat läsnä, kun asioista päätetään. Suorastaan kiusantekoa, että ei päästetä hallituspuolueiden kansanedustajia pois ennen kuin asiat on käsitelty.

Käyttäjän tuominen2012jsn kuva
Timo Tuominen

Aivan. Itse nostin lauantain pääkirjoituksesta esimerkiksi vain kaikkein pahimpana pitämäni kohdan, joka on vieläpä hyvin merkittävässä paikassa aivan kirjoituksen lopussa.

Käyttäjän tuominen2012jsn kuva
Timo Tuominen

Jätin eilisiltana ennen 21:tä kommentin HS:n joulukuun 1. päivän pääkirjoituksen yhteyteen (http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Brittimedian+mora...), mutta ainakaan vielä moderoija ei näytä ehtineen vapauttaa sitä tarkastusjonosta näkyviin.

Vasta kommentin lähetettyäni huomasin ohjekirjasta, että moderoijalla on oikeus "varovaisesti käsitellä kommentteja luettavampaan muotoon". Saa nähdä, mitä taas on tullut omalla nimellä sanotuksi.

Toimituksen poiminnat