Julkisen sanan neuvosto (JSN) toimii Mitä Julkisen sanan neuvosto tekee? Liian paljon on pysynyt pimennossa yleisöltä.

13. Hihamerkkiuutisointipäätösyhteiskunta

Saatat muistaa kouluajoilta vitsin onnettomasta miehestä, joka elämälleen suuntaa hakiessaan tarttui Raamattuun ja avasi sen satunnaisesta kohdasta, jossa luki: ”Juudas meni ja hirtti itsensä.” Uusi avaus: ”Jeesus sanoi: ’Menkää ja tehkää te samoin.’” Ja vielä kolmas: ”Mitä teetkin, tee se pian.”

          Jos aikanaan uskontotunnilla et tajunnut, mitä huvittavaa vitsissä pitäisi olla, etkä tajua vieläkään, sinun ei varmaankaan kannata jatkaa tämän tekstin lukemista. Sen sijaan sinulla saattaa olla edessä upea ura toimittajana, tai jos journalismi ei houkuta, voit aina hakeutua Julkisen sanan neuvoston maallikkojäseneksi.

 

Jotta demokratia voisi toteutua täysimittaisena, tarvitaan sananvapautta. Diktatuureissa ja muissa totalitarismeissa kansalaisten sananvapautta on tyypillisesti rajoittanut ja estänyt valtiovalta, mutta yleistä sananvapautta voi rajoittaa ja estää jokin muukin taho, esimerkiksi media. Mediakratiaksi kai kutsutaan yhteiskuntaa, jossa media haalii itselleen sananvapautta rajoittamalla kansalaisten sananvapautta ja käyttämällä itselleen rohmuamaansa sananvapautta vastuuttomasti omaksi hyväkseen. Hallitsemalla julkisuutta tällä tavalla ilman valvontaa media kykenee hallitsemaan ihmisten yhteiskunnallisia ajatuksia ja täten vaikuttamaan suuresti politiikkaan ja sitä myöten historian kulkuun.

          Mediakratiassa ei tarvitse pelätä iltasella oveen koputtavaa miliisiä, joka ottaa ja vie mukanaan johonkin tuntemattomaan, vaan aamulla ilmestyvää sanomalehteä, joka julkisuuden totaalisena hallitsijana ilmaisee yhteiskunnan tilan ja ehkä jopa totuuden sinusta, jos olet jostain syystä joutunut mediakratian vallankäyttökoneiston uhriksi – esimerkiksi kun olet käyttänyt sananvapauttasi jollain tavalla väärin.

          Mediakratiassa medialla on valta vääristellä, mustamaalata, muuttaa valkoinen mustaksi tai musta valkoiseksi, sillä sillä on ”oikeus käyttää sille kuuluvaa itsenäistä journalistista harkintavaltaa”. Välttääksesi tätä voit yrittää pysyä mahdollisimman hiljaisena ja tuntemattomana, rajoittaa ennakoivasti mielipiteenilmaisuasi, kahlita sananvapauttasi tärkeissä asioissa ja kanavoida sen niihin kapeisiin uomiin, jotka vaikuttavat turvallisilta.

          Ei kuvaukseni ole mitenkään uusi tai utopistinen esitettynä vuonna 2012. Monessa totalitaristisessa yhteiskunnassa kansalaiset ovat joutuneet ja joutuvat toimimaan kuvatulla tavalla, tosin tavallisesti eivät median vaan valtion mielivallan takia: Natsi-Saksa, Neuvostoliitto, Kiina…

 

Marraskuun lopussa Suomen julkisen sanan neuvosto antoi medioille yhden ennakkopäätöksen siitä, miten tehdä raja median ja kansalaisen sananvapauden välillä. Kyseessä on puolikohun aiheuttanut JSN:n vapauttava päätös ns. hihamerkkiuutisointia koskevassa tapauksessa. Kirjoitin asiasta ensimmäisen kerran viime sunnuntaina.

          Kuukauden takainen päätös ei ole ensimmäinen Suomen matkalla mediakratiaan. Kehitys on pitkä. Esimerkiksi vuonna 2009 JSN kertoi kantelijasta, joka kohtasi kadulla toimittajan ja vaihtoi tämän kanssa kuulumisia, seurauksella että kuulumiset päätyivät toimittajan edustamaan lehteen. Neuvoston vapauttava päätös toteaa mm. näin: ”Kantelija on kuitenkin tiennyt keskustelun toisen osapuolen ammatin, ja hänen voi kokemuksensa perusteella katsoa ymmärtäneen, että sanomiset saattavat päätyä lehteen.”

          Jos lääkärien toimintaa valvoisi vastaava lääkärien itsesuojeluelin, kansalainen saattaisi huomata kotiin päästyään menettäneensä toisen munuaisensa, kun kerran tuli heitettyä pari sanaa tutun lääkärin kanssa. Ja jos käytettyjen autojen kauppiailla olisi oma itsesuojeluelimensä, kansalainen voisi syyttää vain itseään siitä, että kutsui vieraisille käytettyjen autojen kauppiaan ja tämä vei lähtiessään perheen menopelin mukanaan. En kärjistä paljon.

          Kauas on tultu Paasikiven ajoista, jolloin korkein valtiojohto saattoi kutsua keskeisten medioiden päätoimittajat luokseen keskustellakseen ja tiedottaakseen luottamuksellisesti siitä, miten yhteinen maa Suomi makaa. Jos nykytoimittajilta kehtaisi pyytää samanlaista vastuullista vaikenemista, mahtaisivatko he tulkita sen median sananvapauden rajoittamisyritykseksi ja järjestää kunnon rymyn?

 

Mutta mikä on marraskuisen hihamerkkiuutisointipäätöksen seuraus ennakkotapauksena kansalaissananvapaudelle? Kolme suuntaa antavaa luonnosta skenaarioksi:

 

(a) Blogikirjoittaja tulee sanoneeksi jotain kielteistä Tanskasta, esimerkiksi Kööpenhaminan metron nopeudesta. Varmuuden vuoksi hän päättää selventää viestiään, jottei hänen sanomaansa tulkittaisi joksikin asenteeksi, ja lisää: ”Ei pidä luulla, että väheksyn tanskalaisia.”

          Hihamerkkiuutisointipäätöksen mukaisesti koulittu ta-vu-vii-va-lu-ke-mis-to-looginen toimittaja haistaa uutisidean: blogistilla on rasistisia ajatuksia juuteista, ja tämä harjoittaa jopa vihapuhetta heitä kohtaan. Niinpä toimittaja kirjoittaa blogistin sanomisista räväkän kohujutun, koska tähän hänellä on journalistisen harkintavaltansa perusteella oikeus, sillä lehdellä on oikeus arvioida blogikirjoitusta omasta näkökulmastaan. Toimittaja lainaa blogitekstin osia sanatarkasti: ”Väheksyn tanskalaisia.” Myös blogistin metrolausunto käy mainiona esimerkkinä tämän asenteesta. Koska toimittajalla on perusteet kertoa, minkälaisessa historiallisessa tilanteessa rasismia on aiemmin esiintynyt, hän taustoittaa blogistin ajatukset maailmansodan aikaiseen holokaustiin.

          Jos blogisti jostain syystä tuntee tulleensa virheellisesti ymmärretyksi uutistekstissä, hän on väärässä. Uutinen ei sisällä virheitä. Päätoimittaja voi tarvittaessa valistaa blogistia myös siitä, ettei tyylilajilla voida muuttaa mielipiteen merkitystä. Sivulause on lause yhtä lailla kuin selkeä päälausekin.

          Esimerkin tärkein opetus kansalaisen sananvapauden omarajoittamiseksi ja itsesensuuriksi on tämä: Huolehdi siitä, että ajatuksesi välittyy puhtaana ja selvänä jokaisesta lauseestasi ja jokaisesta lausekkeestasi.

 

(b) JSN:n puheenjohtaja Risto Uimonen osallistuu toimensa puolesta kansainvälisiin median itsesääntelyelinten kokouksiin, mihin liittyvää yksityiskohtaa käytän kuvitteellisena esimerkkinä. Joskus hän nimittäin myös esittelee valokuvia kokouksista täysin julkisella Facebook-sivullaan. Eräälle tällaiselle kuvasarjalle Uimonen antoi otsikon ”Journalistisen etiikan ylipapit”. Olen täysin varma, että kuvasarjan otsikointi ylipappi-heittoineen oli tarkoitettu humoristiseksi, mutta ta-vu-vii-va-lu-ke-mis-to-lukemisen taitavan toimittajanpa ei tarvitsisi sitä tietää. Toimittaja voisi siis siteerata otsikkoa sanatarkasti ja tehdä itsenäiset journalistiset päätelmät uhrinsa suhteellisuudentajusta. Lisäksi hänellä olisi lupa kontekstualisoida havaintonsa esimerkiksi viittaamalla erilaisiin kultteihin ja internetin varjoilmiöihin.

          Tämähän on absurdiudessaan aivan hirveä skenaario, mutta se osoittaa, mihin tie JSN:n marraskuisella hihamerkkipäätöksellä on avattu.(*

 

(c) Kun aloitin tämän tekstisarjan joulukuun alussa, en vielä tuntenut paria viikkoa aiempaa neuvoston hihamerkkipäätöstä. Siksi luulin naiivisti, että kirjoitukseni olisivat suojassa median vääristelyiltä. Uuden Suomen blogialustallahan tekstit tulevat julki alkuperäisessä asussaan, vastoin kuin parin vuoden takainen mielipidekirjoitukseni P:n Lehdessä.

          Mutta jos media kokisi esimerkiksi, että tekstieni vuoksi alan käydä vaaralliseksi, olisin vapaata riistaa. Olipa kyse tekstisarjani mistä tahansa tekstistä, sen sisällön voisi hihamerkkipäätöksen hengessä julkaista hyvin monessa muodossa, joiden merkitykset poikkeavat tyystin toisistaan, jos journalistinen tarve niin vaatisi. Olen siitä täysin varma. Minut voitaisiin leimata ta-vu-vii-va-lu-ke-mis-to-lukemista hyväksi käyttämällä joksikin kylähulluksi tai uskottavuuteni voitaisiin muulla vastaavalla keinolla viedä suuressa julkisuudessa kokonaan.

          Muun muassa tätä hihamerkkipäätöksen logiikka tarkoittaa.

 

Ennen joulua käsittelen vielä medioiden viime viikkojen JSN-uutisointia.

_______________________

* Aiemmin puheenjohtaja Uimonen on kannattanut melko vapaata ajatusta, että julkiset Facebook-sivut soveltuvat useasti sellaisenaan median lähdeaineistoksi, mihin jotkut toimittajat ovat esittäneet poikkeavia mielipiteitä (ks. Jussi Ahlrothin ja Jyrki Kuoppalan kirjoitukset asiasta), ja parin päivän takainen JSN:n päätös ottikin suuntaa kohti ehkä hiukan tiukempaa harkintavelvoitetta Facebookia käytettäessä.

< Tekstisarjan edelliseen tekstiin                             Tekstisarjan seuraavaan tekstiin >

<< Tekstisarjan johdantoon ja sisällysluetteloon   

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän tuominen2012jsn kuva
Timo Tuominen

Ilman JSN:n marraskuista päätöstä tätä kirjoitusta ei olisi milloinkaan syntynyt, joten kiitoksesi taitaa kuulua ensisijaisesti siihen suuntaan.

Timo Härtsi

Mielestäni kyseisellä instituutiolla ei ole minkäänlaista uskottavuutta.

antti valtasaari

Lääkäreiden toimintaa muuten tosiaankin valvoo "itsesuojeluelin".

Se keskittyy toiminnassaan itsensä suojeluun.

Käyttäjän tuominen2012jsn kuva
Timo Tuominen

Tuo on hyvä argumentti ja osoittaa tietämykseni rajallisuuden. Lääkäreiden itsesääntelyelin ei toivoakseni demokraattista lainsäädäntöä laadittaessa ole yhtä hyvin onnistunut estämään - eikä ole edes pyrkinyt estämään - toimintansa eettisyyttä säätelevän lainsäädännön laatimista kuin vapaan sananvapauden puolustajat.

Käyttäjän tuominen2012jsn kuva
Timo Tuominen

Kritiikkisi ansiosta lisäsin kriittiseen kohtaan sanan "vastaava".

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila
Jouni Haimi

No jun lukee tuon päätöksen tuosta Hihaerkkijutusta niin suoraan sanottuna tuo päätös on oikea.Eronen unohti sen että ihiset itse muo9dostavat käsityksen tuosta kirjoituksesta ja hän yös unohti sen että Hirvisaaren avustajana hän ei enää ollutyksityishenkilö sanan tiukimassa merkiityksessä. Erosen suurin virhe olii kuitenkin huono julkisuuden hallintta kun hän yritti esittää väärinymärrettyä.

Käyttäjän tuominen2012jsn kuva
Timo Tuominen

Itse lähden siitä, että median pitää pyrkiä totuudenmukaiseen uutisointiin, juuri niin kuin Journalistin ohje edellyttää.

Jouni Haimi

ja hihamerkkijutussa turun sanoatseen tekikin.

Pekka Järvinen

JSN on pelkkä hemmetin iso vitsi. Hihamerkkijupakassa Turun Sanomat valehteli suoraan ja räikeästi omassa vastineessaan - eikä koira perään haukkunut.

Käyttäjän tuominen2012jsn kuva
Timo Tuominen

Jos sillä ei olisi hemmetin isoa vitsiä enempää valtaa (valtaa myös suuren yleisön silmissä), sen voisi jättää huomiotta, mutta valitettavasti asia on toisin.

Käyttäjän jyrkikuoppala kuva
Jyrki Kuoppala

Julkisen sanan neuvoston tekee isoksi tai pieneksi se, miten eri toimijat (tiedotusvälineet, kansalaisaktiivit, yleisö, poliitikot, virkamiehet, oikeusistuimet) siihen suhtautuvat.

Kun katsoo, miten JSN varsin usein suhtautuu sille vilpittömässä mielessä kanteluita tekeviin, median hyvinkin arveluttavien nostojen kohteeksi joutuneisiin ihmisiin, ei JSN:ää mielestäni voi inhimillisesti katsoen pitää pelkkänä vitsinä, valitettavasti.

Jos inhimilliset näkökohdat unohtaa, ymmärrän kyllä, että JSN:ää voi pitää pelkkänä vitsinä. Mutta inhimillisiä näkökohtia ei tule unohtaa - ja inhimillisistä näkökohdista katsoen JSN:llä on lukuisia varsin hyviä julkilausuttuja tavoitteita. Näin ollen houkuttaa päätyä ajatukseen, että Julkisen sanan neuvoston toiminta tulisi lakkauttamisen sijaan korjata vastaamaan sen julkilausuttuja tavoitteita. Kokonaan oma kysymyksensä sitten on, miten tämä tapahtuisi, tai onko se edes mahdollista.

Toimituksen poiminnat